
Hämeenlinnassa tavattiin. Mukavia immeisiä siellä oli koulusalin täydeltä. Siellä stanssasin myös tämän kortin talorivistön . Joku heitti haasteen jollekin, että tästä kortti. Ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon, eli tehdä kortin haasteeseen.


Oma koti kullan kallis, olipa se yksiö tai kokonainen talo!
Tuo toinenkin kuvio on stanssattu samassa tapahtumassa Skräpteekin Big Shot laitteella ja heidän stansseillaan, joita saimme käyttää. Hyviä neuvojakin sain Miialta kun en osannut ihan u-päältään outoa vehjettä käyttää. Kiitokset!
Kohokuvioin talorivin ja yläkiekuran suorat osat Sixsix-kohokuviotaskulla ja sipaisin hiukan mustaa ja punaista päälle. Taloista yksi, se johon muutetaan, sai tulipunaisen värin ja sisälle laitoin kirkasta keltaista kultahippujen kera kuten An yhdessä kortissaan, että valo loistaisi ikkunoista. Koko komeuden silasin vielä Glossy Accentsilla.
Kiitokset kaikille kivoille kortteilijoille joita tapasin Ahveniston koululla. Sain paljon uutta tietoa ja niksejä kortteiluun. Moni asia selvisi kysymällä ja kuuntelemalla ja katselemalla. Kurkin jokaisen olan yli useaankin kertaan nähdäkseni kuinka eri lailla kortteja tehdään.
Varsinkin ruusun tekeminen itse, näytti helpolta - kun sen osasi :) Tuskin kuitenkaan uskaltaudun kokeilemaan ihan ensi hätään niiden tekemistä. Ainahan voin ihailla heitä jotka osaavat! Myös embossaus on asia joka ei suju ollenkaan. Tosi upeita loppusilauksia silla kyllä saatiin aikaiseksi...
Oli kiva tavata Apris, Mummeli ja kaikki muut, joidenkin nimiä en edes tiedä mutta mukavia ja nauravaisia ja ystävällisiä olitte kaikki. Kiitos seurasta!
Embossaus on kivaa kyllä sen äkkiä oppii kun harjoittelee!!!!