P*skarteluhaaste #112 Kakkupaperi


Keinovalossa otettu korttikuva on kellertävä mutta halusin enkelin kimalteen näkyvän edes vähän.
Hopeinen kakkupaperi ja hopeiset kukankeskusta kukat keskellään vielä timantit. Sisällä samanlaiset leimailut kuin edellisessä kortissa.
Tämä kortti on tehty materiaaleista joita lähetin Aprikselle. Paketti näytti tältä:

Eli nyt oli käytössä yksi papereistä ja toinen leimakuvista sekä kaksi kukista. Saas nähdä millaisia tuotoksia Apris saa näistä aikaan!
***
Tuvalle kannettiin pöytä ja sohva ja saunalle muovia kasapäin. Sitten päästiinkin itse asiaan. Armaani oli lämmittänyt veden upouudessa padassa ja laittanut kiukaaseenkin tulet. Molemmat lämpiävät puilla.
Kuumaa oli! Piti ihan laittaa vähän ovea auki kun viimeisiä lattiapesuja tein. Hyvin riitti happi ilman ovenaukaisuakin sitten kun lauteille kiivettiin. Siellä viihdyttiinkin minun mittakaavani mukaan kauan.
Täytyy nimittäin tunnustaa, etten ole ollenkaan saunaihminen! Kauniita maisemia ikkunan läpi ihaillessa tuntui ihan kesältä. Armaani otti vielä toisetkin löylyt kun minä jo vilvoittelin huokaillen kylmää juomaa paperimukissa.
Vielä ei saunatuvalla ole kaappeja joissa säilyttää astioita tai muutakaan, joten siksi kertakäyttöastiat. Kuvakin otettiin muistoksi eka kerrasta.

Kovin tummaksi kuva jäi, kun aurinko helotti kirkkaalta taivaalta. Tuo valoneliö vesipadan päällä kaakeleissa on aurinkoa! Oikealla takana näkyy valona saunalamppu ja vähän saunapuolen ikkunaakin. Savun värinen lasiovi, se uusi särkyneen tilalle, on auki.
Arvatkaa vaan kuinka pelottavaa oli sitä asentaa paikalleen! Molemmat olimme hiestä märkiä kun koko ajan uskottiin mokoman taas hajoavan tuhansiksi palasiksi... Onneksi ei sentään niin enää käynyt.
Onnittelut uudesta saunasta. Hienolta näyttää ja taatusti tarpeen jahka pakkasetkin alkavat.
Oli kiva nähdä eilen ihan livenä.Kiitos leimojen lainauksesta. Unohdin kysyä miten teidän saunan rikkoutuneen oven kanssa kävi, saitteko edes hyvitystä?
Sinäkin pääset tänään sitten kotiin ja minä vaan kuolailen ostoksiani täällä, pitäisi tehdä jokin järjestys!!
Korttisi on kaunis. Omani löytyy suoraan linkistä.
Oli kiva nähdä viikonloppuna. Terveisiä :)