Olimme kyllä huomanneet mansikoiden kukkivan metsässä runsaasti mutta kun armaani ajeli mönkijällä katselemassa kuinka uudet taimet jakselevat, hän näki aivan uskomattoman määrän mansikoita kypsyneen ihanan punaisiksi.
Kipot kainaloon ja keräämään!
Vajaassa tunnissa rinnemaastossa huhkittiin kuin transsissa ja saatiin lähes kaksi litraa metsämansikoita. Osa niin isoja, että oli vaikea uskoa niitä tutuiksi marjoiksi ollenkaan.
Eikähän minulla kameraa mukana ollut joten vasta kotona otin kuvan saaliista.
Heti piti maistella mansikkamaitoa ja mumsista -hyvää oli. Siinä sitten ihmeteltiin tovi, kun metsään jäi vielä niin kamalasti marjoja, että mitä ihmettä tehdään. Ei ole pakastinta, eikä syödäkään jaksaisi monia litroja.
Soitettiin armaani sisarelle. Täällä on marjoja! Ja sitten lähdettiin kaksissa naisissa takaisin apajille. Minä keräsin vain litran ja palailin kotiin ruokaa kattamaan.
Ehdimme armaani kanssa syödä ja tein kortin Jehkottaren haasteeseen, eikä vieläkään kuulunut marjastajaa palaavaksi. Lieneekö karhu ahdistellut vai mikä pitelee tuntitolkulla?
Syykin selvisi. Viisi litraa mansikkaa sankossa!
Ja sitten herkuteltiin. Tein hiekkakakusta, mansikkasoseesta ja kokonaisista mansikoista leivokset jokaiselle ja purskautin purkista kermavaahtoa muodon vuoksi päälle.
Kyllä maistuivat leivokset taivaallisilta kahvin kera!
Huomenna hakemaan uusia sankollisia... ah autuutta.
